Otetaanpa tällä kertaa käsittelyyn muutamia asioita ja havaintoja liittyen mikrofonitekniikkaan, eli miten siihen puhutaan ja miten sitä muutoinkin käsitellään.
Olitpa sitten aloittava artisti, puheenpitäjä tai jo kokenut konkari, niin mikrofonitekniikka on ratkaiseva ja tärkeä asia hyvän lopputuloksen kannalta, oli tapahtuma sitten minkälainen tahansa.
Erityyppisillä mikrofoneilla on hyvinkin erilaiset herkkyydet, ja myös mikrofonin suuntakuvio vaihtelee, ja nämä vaikuttavat siihen, miten kaukana tai lähellä mikrofoniin pitää / täytyy puhua.
Kondensaattorimikrofoneja käytettäessä etäisyys voi olla pidempi, koska ne ovat huomattavasti herkempiä, ja kauempaa laulaessa saat lauluun myös ilmavuutta ja enemmän tilaa.
Dynaamiset mikrofonit ovat suuntaavampia ja vähemmän herkkiä. Ne kuitenkin kestävät yleensä enemmän äänenpainetta ja näin ollen aivan läheltäkin laulamista/puhetta.
Ne myös vaimentavat taustamelua tehokkaammin.
Kondensaattorimikrofonien ollessa herkempiä ja vähemmän suuntaavia, ne pystyvät tallentamaan ääniä yksityiskohtaisemmin mutta samalla myös enemmän taustamelua, vaikka se voi olla joissakin projekteissa myös toivottua, että saadaan autenttista äänimaisemaa taustalta mukaan. Toki näihinkin asioihin vaikuttaa mikrofonin suuntakuvio.
Etäisyys mikrofonin ja suun välissä voi siis vaihdella paljonkin mikrofonin tyypistä riippuen, mutta myös äänilähde ja äänenpaine vaikuttaa asiaan.
Kaikilla meillä, myös sinulla on omanlainen ääni. Joillakin se on voimakas, korkea tai matala, ja joillakin se voi olla heikko ja hentoinen, vaikka kuinka koittaisi saada ääntänsä kuuluviin, niin sitä voimakkuutta ei vain löydy, ja tämä on aivan luonnollista, olemmehan kaikki yksilöitä.
Näistä sekoista, äänityypistäsi, tyylistäsi, äänenkorkeudesta ja -voimakkuudesta riippuen täytyy mikrofonin ja suun välistä etäisyyttä katsoa aina tapauskohtaisesti.
Yleensä useimmat dynaamiset mikrofonit on tarkoitettu pidettäväksi noin 5-10 sentin päässä huulista, suunnilleen samassa kulmassa kuin jäätelötötteröä syötäisiin.
Jos mikrofoni on liian lähellä tai kohtisuorassa suuta kohden, saatat myös tallentaa tarpeettomia ääniä, kuten hengitystä, sibilantteja, plosiiveja ja muita poksahduksia.
Etäisyys riippuu kuitenkin paljolti äänilähteestä tai henkilön äänen voimakkuudesta.
Kondensaattorimikrofonien kohdalla voit huoletta pysyä kauempana mikrofonista, johtuen niiden herkkyydestä.
Mikrofoneja käytettäessä eteen tulee myös ns. proximity-efekti, jos siirryt lähemmäksi mikrofonia, niin matalat taajuudet korostuvat, ja kun taas siirryt kauemmaksi, niin ääni muuttuu ohuemmaksi. Kauemmaksi siirryttäessä myös äänenvoimakkuus luonnollisesti pienenee.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että mikrofonitekniikka on pitkälti henkilökohtainen ja osittain jopa makuasia; ei ole olemassa yhtä ”oikeaa” mikrofonin etäisyyttä ja asentoa. Yksi saattaa toimia toiselle ja toinen mitta toiselle, ja kuten jo aiemmin todettiin, niin myös mikrofonien herkkyydet vaikuttavat asiayhteyteen.
Jos sinulla on esimerkiksi korkea, pehmeä ja ohut ääni, sinun kannattaa pitää mikrofonia lähempänä. Tavoitteena on parantaa äänen selkeyttä ja läsnäoloa samalla, kun se lisää ääneen rikkautta ja lämpöä.
Toisaalta, jos sinulla on matala, kova ja syvä ääni, sinun on oltava kauempana mikrofonista, äänen säröytymisen välttämiseksi, ja samalla etäisyyden muutos tasapainottaa bassoa ja diskanttia.
Mikrofonin kulmalla on myös väliä, ei pelkästään etäisyydellä. Kun mikrofoniin puhutaan sopivassa kulmassa, niin vältetään hieman poksahduksia ja sibilantteja sekä myös hengitysääniä kulkeutumasta mikrofoniin. Jotkut mikrofonit on suunniteltu puhuttavaksi päältä päin, kun taas toiset on tarkoitettu ottamaan signaalia sivulta.
Mikrofonista kannattaa pitää kiinni sen varresta, ja vaikka useimmissa mikrofoneissa on hyvät käsittelyäänien vaimennukset, niin turhaa sormien naputtelua ja käden liikettä kannattaa silti välttää.
Sillä ei sinänsä ole väliä, puristatko sitä kovasti vai pidätkö hentoisesti kiinni, kunhan se vain pysyy hallinnassasi.
Usein, varsinkin räppärien keskuudessa näkee, että mikrofonin pää, eli grilli, suljetaan kämmenen sisään, toisin sanoen kupitetaan. Tämä ei ole kovin suotavaa, koska se muokkaa ääntä, toisinaan aika rajustikin. Ja jo sekin että pitää läheltä grilliä ja lepuuttaa vaikka peukaloa grillin päällä (tai paremminkin alla), saattaa aiheuttaa ääneen taajuusmuutoksia.
Kupittaminen muuttaa mikrofonin suuntakuviota, se saattaa tehdä siitä esim. pallokuvioisen, jolloin se alkaa ottamaan enemmän vuotoa lavalta muista äänilähteistä ja samalla kasvaa kierron riski, koska suuntakuvio on muuttunut, mutta myös äänenlaatu saattaa heiketä. Kupittaminen myös korostaa n.2kHz ja 5kHz taajuuksia, jolloin ääniteknikko joutuu kompensoimaan taajuuksia eq:lla.
Mikrofonista kannattaa siis ottaa varresta kiinni, ikään kuin söisit jäätelötötteröä, ethän jäätelöä syödessäsikään ota siitä jäätelöpallosta kiinni, en ainakaan ole kenenkään nähnyt tekevän näin.
Mikäli käytössä on mikrofoniteline, ja jos lavaesiintymisesi sen sallii, niin silloin kannattaa mikrofonin antaa olla telineessään.
Sitä kun kaiuttimista tai monitoreista tuleva ääni päätyy mikrofoniin, ja vahvistuu uudelleen, ja alkaa vinkumaan, sanotaan kiertämiseksi (feedback), ja se ei ole korville mukavaa kuunneltavaa.
Yleensä ääniteknikot ”kierrättävät soundit” jo ennen keikkaa, ja asettavat monitorit oikeisiin paikkoihin lavalle mikrofoneihin nähden kierron välttämiseksi ja ovat välittömästi ajan hermolla jos jotakin asiaan kuulumatonta alkaa tapahtumaan.
Mutta silti saattaa joskus tulla tilanne, että jokin monitori alkaa kiertämään.
Miten sinä itse voit estää ja välttää tätä tapahtumasta?
Pop-filtteri (pop-suoja) on mikrofonin eteen sijoitettava ohut verkkomainen suodatin, yleensä metallista tai muovista valmistettu rinkula, jonka keskellä on ohut verkkokerros.
Pop-filtterin tarkoituksena on vaimentaa plosiivit (p, b, t), mutta myös tasata ilmavirtaa, jolloin mikrofoniin saapuva signaali on puhtaampi ja tasaisempi. Pop-filtteri estää myös syljen ja kosteuden siirtymistä varsinkin kondensaattorimikrofonien herkille kalvoille.
Livetilanteessa ei yleensä käytetä pop-filtteriä, mutta studiokäytössä kondensaattorimikrofonien kanssa se on aikalailla normaali käytäntö.
Pop-filtteri asetetaan tavallisesti noin 10-15 sentin päähän mikrofonista.
Ellei käytössäsi ole pop-filtteriä, ja sibilantit ja plosiivit häiritsevät, niin silloin kannattaa mikrofonia hieman kääntää, ja laulaa mikrofonista vähän sivuun.
Hätäapu-pop-filtterin rakentaa myös kätevästi vaikka rautalangasta ja vaimon tai äidin sukkahousuista, puhtaista sellaisista, denierien määrä ei ole niin tarkka, mutta luonnollisesti vahvemmat muokkaavat ja vaimentavat ääntä enemmän, tekemällä siitä vähän tunkkaisemman.
Ja todellisessa hätätapauksessa myös sukka (mielellään sekin puhdas) mikrofonin ympärille laitettuna toimii eräänlaisena pop-filtterinä.
Ja vielä yksi kikkakolmonen jota monet ääniteknikot studioissaan käyttävät, on lyijykynä, varsinkin isokalvoisten konkkamikkien edessä.
Kynä asetetaan esimerkiksi kuminauhalla pystysuoraan keskelle mikrofonin eteen, ja se ikään kuin halkoo ilmavirran samalla vähentäen plosiiveja.
Vaikka yleensä aina ennen tapahtumaa pyrin neuvomaan puhujia mikrofonin käytössä, niin aina sekään ei auta. Monesti puhujille on iskostunut se oma tapa puhua mikkiin, tai sitten heillä on niin kova jännitys päällä, että unohdetaan se mikki täysin.
Tässä muutama kohta tapahtumatekniikkaa tehtäessä kohdalle sattunut asia.
Kupitus
Eräässä paneelissa yksi puhuja peitti mikrofonin grillin kokonaan kämmeneensä joka kerta kun alkoi puhumaan.
Ensin ihmettelin, miksi ääni oli outo, mutta kun katsoin lavalle, niin se kertoi kaiken. Siinä sitten aloin pikaisesti etsimään mikseristä taajuuksia, joilla saadaan ”kupitettu” ääni vähän selkeämmäksi, ja pärjättiin paneelin loppuun.
Mikrofoni navan korkeudella
Näitä tapauksia sattuu useinkin, että pidetään se mikrofoni tuolla navan korkeudella ja annetaan puheen virrata. Ja siihen kun vielä lisätään, että pää kääntyilee joka suuntaan, niin taas on ääniteknikolla töitä.
Kyllähän tällaisestakin tilanteesta selvitään gainin ja EQ:n avulla, ja vähän myös kompuraa käyttämällä, mutta pitää myös nopeasti reagoida, jos se mikki tuodaankin sieltä navan korkeudelta yhtäkkiä ihan suuhun kiinni, jolloin soundi taas äkkiä muuttuu.
Puhutaan johonkin muuhun kuin mikkiin
Tällainenkin tapaus sattui kerran, vaikka ei suoranaisesti liity mikrofonitekniikkaan, mutta läheltä liippaa kuitenkin.
Puhujapöntön vieressä oli mikrofoni, ja toisella puolella ihan kiinni puhujapöntössä oli myös dokumenttikamera, siis vanhaa piirtoheitintä vastaava nykyaikainen laite, joka ei kylläkään yhtään muistuttanut mikrofonia.
Itse mikrofoni oli aika pieni ja siro kondensaattorimikrofoni, pitkän varren ja joutsenkaulan päässä, suunnattuna juuri siihen puhujapönttöön puhujille, mutta tämä kaveri otti tiukan etukenon kohti puhujapöntön oikealla puolella olevaa dokumenttikameran ”kamerapäätä” ja alkoi muina jusseina pitämään puhettaan. Koko puheen ajan vartalo ja pää oli tiukasti käännettynä kohti tuota dokumenttikameraa.
Onneksi kuitenkin nopeilla ”ranneliikkeillä” ja säätöjen ruuvaamisella saatiin tuo mikrofoni nappaamaan ääni myös hieman kauempaa, ja puhuja sai rauhassa jatkaa puhettaan käyttäen dokumenttikameraa.
Toki näissä tilanteissa yksi vaihtoehto olisi ystävällisesti huomauttaa puhujille ja korjata tilannetta, mutta siinäkin piilee vaara, että puhuja saattaa mennä aivan lukkoon kun hänelle jotakin huomautetaan kesken esityksen, jonka jälkeen puheesta ei enää tulekaan mitään.
Oman äänen kuulemisen pelko
Toisilla saattaa olla syynä kaukaa mikrofoniin puhuessa pelko omasta äänestä, ei olla esim totuttu oman äänen kuulemiseen. Ja kun puhutaan hiljaa ja kaukaa, niin silloin teknikko joutuu vähän nostaamaan gainia ja liulla voimakkuutta, että saadaan ääni kuuluviin, niin samantien taas mikki viedään vielä pari tuumaa kauemmaksi.
Tähänkin varmasti auttaa vain puhuminen mikrofoniin ja harjoittelu, ja ainahan me itse kuulemme oman äänemme hieman erilaisena kuin mitä muut sen kuulevat.
Yksi asia jonka mielellään käyn korjaamassa heti kun puhuja saapuu lavalle, varsinkin siis jos mikrofoni on telineessä, on mikrofonin korkeus. Tällöin mahdollisuus puhua lähemmäksi mikrofonia on huomattavasti suurempi.
Jos edellinen puhuja on vaikka sellaiset 150cm sulka päässä ja seuraava onkin reilut 190cm, niin helpottaa huomattavasti omaa työtä, kun mikrofonin käy siirtämässä oikeaan korkeuteen. Ja kun toiset puhujat alkavat vain itse väkisin sitä korkeutta muokkaamaan, ilman että löysäävät telineen kiristysruuveja, niin mieluummin riennän apuun säilyttäen samalla laitteet ehjinä.
Näihin sanoihin ja tunnelmiin tällä kertaa.
Stay tuned!
Veijo Heinonen, Musawoodin yrittäjä ja äänituotannon, sekä tapahtumatekniikan asiantuntija.
